Kuvaus
Voimme muuttaa aiemmin valitsemasi toimitustavan, mikäli emme ole vielä lähettäneet tuotetta. Toimitukset lähtevät päivittäin noin klo 15 ja muutokset samana päivänä lähteviin tilauksiin tulee tehdä klo 14:30 mennessä ellei ole muuta sovittu.
Toimitustavan muutoksella voi esimerkiksi nopeuttaa tilauksen kuljetusta tai ohjata toimitus Postin palvelupisteeseen.
Mikäli olet valinnut toimitusmuodoksi Pikkupaketin, mutta tilaamasi tuote on niin iso tai tuotteita on niin monta, etteivät mahdu Pikkupakettiin niin muutamme automaattisesti toimitustavan Postipaketiksi.
Tietoa toimitustavoista:
Kaikki Pikkupaketit kiertävät Helsingin lajittelukeskuksen läpi ja vastaanottajan paikkakunnasta, alueellisista jakelupäivistä ja arkipyhistä riippuen Pikkupakettien toimitusaika vaihtelee 2-8 arkipäivän välillä. Pikkupaketin osalta on lisäksi huomioitava, että postilaatikkoon tulee mahtua 3x25x35 cm paketti taittumatta. Huomioithan myös, että Postin ohjeen mukaan postilaatikossa tulee olla talouden täydellinen katuosoite ja nimi.
Postipakettien ohjeellinen toimitusaika on 1-3 päivää, mutta pääsääntöisesti Postipaketit ovat perillä seuraavana työpäivänä. Postipaketit saapuvat Postin automaatteihin tai palvelupisteisiin noudettavaksi henkilöllisyystodistusta vastaan.
Express paketit ovat perillä seuraavana työpäivänä klo 16 mennessä. Express paketit tuodaan kotiin ja luovutetaan suoraan vastaanottajalle. Mikäli et ole kotona toimituksen aikaan, toimitusta yritetään mahdollisesti uudelleen saman päivän aikana ja muutoin Express paketti ohjautuu Postin automaatiin tai palvelupisteeseen.






Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.